torstai 24. tammikuuta 2013

Kompromisseja ja konsensusta - vaiko hampaiden kiristelyä?

Olen tänään taas ihastellut blogien ihania koteja.  Erilaisia, mutta kaikki kauniita. Harmoonisia, sävy sävyyn. Kauniit kalusteet ja tekstiilit. Taidolla ja rakkaudella laitettuja.

Sitten katson tätä oman kodin kaaosta. Niitä kasoja on edelleenkin siellä täällä. 
Yhden kun korjaan, niin toinen syntyy tuossa tuokiossa.

Ja tämän kodin kalusteet. Mä niin näen silmissäni sen mun unelmakotini - sitten joskus.  Kun nuoriso muuttaa omilleen. Saan alakerran olohuoneesta kirjaston. Saan vierashuoneen. Saan työhuoneen. Yläkerran olohuoneeseen tulee tilaa. Kaappitila lisääntyy. Saan sisustaa itselle mieluisilla sävyillä ja kalusteilla.

Niinhän sitä luulisi. Pitäis vain ensin heittää pihalle myös tuo Isäntä. 
Sekin kun haluaa sanoa sanansa tuon sisustuksen suhteen.

Ja kun meillä on niin tyystin eri maku. Kyllä mä kuulkaa olen vuosien mittaan niin maar saanut kärsiä.

Niinkuin silloinkin, kun viime syksynä meillä maalla oli naapureissa käynyt varkaita ja pyysin - no mä mitään pyytänyt - käskin Isännän sinne tarkistamaan, että kaikki on kunnossa. 
Ja tuomaan sieltä turvaan niitä arvokkaimpia tauluja ja astioita.

Joo - toihan se. Nuo kuvassa näkyvät kynttilänjalat. Ja niiden pitää olla esillä. Se niin tykkää niistä. Mä olen yrittänyt niitä piilotella laatikoihin ja kirjojen taakse. Mutta ei - se pirulainen löytää ne aina ja nostaa kirjahyllyn päälle. Mä olen asetellut niitä siihen hyllyn reunalle, jotta Viiru siellä hyllyn päällä seikkaillessaan vaikka pudottaisi ne. Mutta ne on saakutti liian painavat. Ehkä joku päivä Viiru kuitenkin saa jostain ihmevoimia ja ne löytyvät lattialta säpäleinä. Mutta katsokaa nyt, miten hienot - kultaukset ja kaikki.


Sitten on noita matkamuistoja - niinkuin tuo Prahasta tuotu tuoppi. Sen pitää olla kyökin hyllykössä maljakoiden joukossa. Koko joukon komistus. On mulla asetelmat.

Ja entäs tuo pankki? Portaikon tasanteella on sille ihan oma paikka. Jotta kaikki varmaan huomaavat, että meillä säästetään. Ja jotta kaikki huomaavat, että Isäntä on ostanyt Ladylleen lahjan. Joo - ihan oikein. Se on lahja mulle. En kai mä nyt sellaista voi pois heittää? Siihen kerätään matkarahaa. Muutamakin vuosi on kerätty ja ehkä noilla kolikoilla jo seutulipun Kaarinasta Turkuun saisi.

Tuon allaolevan kuvan kristallikruunua ja kelloa mä olen joutunut katselemaan kohta 30 vuotta. Ne on perintötavaraa. Eikun kruunu on perintöä ja kello on Isännän ylioppilaslahja. Mä huomasin, että tuommoinen samanlainen, mutta vähän pienempi, Turun Kristallin kruunu on Kalastajan vaimollakin, mutta hänen pytinkinsä on vähän toisen sorttinen kuin tämä meidän huusholli ja sinne se sopii. Mutta tänne ei. 

Kun Isäntä sen aikoinaan raahasi meidän ensimmäiseen omaan kotiin kaikkien kierrätyskalusteiden sekaan, mä ilmoitin, että ei ikinä tule tuo meille. Jos tulee, niin korkeintaan vessaan. Jonne se olis just ja just mahtunut. Se on nimittäin iso, tuo kruunu - ei se vessa. Mutta niin vain se jökötti meidän silloisessa olohuoneessa ja niin se on täällä nykyisessäkin, yläkerran olohuoneen ruokapöydän päällä. Parhaalla paraatipaikalla.

Sitten tuo kello - eihän se nyt itsessään niin paha ole. Mutta tuo väri. Ihan väärä ruskea. Ei meille tuommoinen punaiseen sävytetty sovi. Ja maalata ei saa. Menee vielä piloille. Meillä olis maalla ihana, kunnon vanha seinäkello, jonka mä saattaisin huoliakin tänne. Mutta ei käy. Tuolla on tunnearvoa. On just.


Jotta jos meillä pystyisi sisustamaan ja somistamaan ja remppaamaan oikein kunnolla, niin pitäis heittää pihalle paitsi lapset myös Isäntä. Viirusta ei sitten puhuta. Pakko tehdä kompromisseja ja yrittää ylläpitää jonkin sortin konsensusta. Toistaiseksi. Hammasta purren. Sillä ei nuo kauhistukset tuohon lopu. On niitä lisääkin ja jos sille päälle satun, saatan niitä joskus vielä esitelläkin.

Joutuu se Isäntäkin tietysti kaikenlaista sellaista katselemaan, mistä se ei välittäisi. Niinkuin nyt tuo kirjahylly. Sen paikallehan saisi vaikka viinakaapin. Tuumaa mies, jonka en ole liki 30 vuoteen nähnyt lukevan muuta kuin vene- ja autolehtiä. Senkin ainoan kirjan, jota se ehkä olisi ainakin selannut jollei peräti lukenutkin, piilotin siinä vaiheessa, kun lapset alkoi vilkuilla luettavaa kirjahyllystä niin hyvään paikkaan, jotten ole vieläkään löytänyt. Se kirja oli sellainen hieno taidekirja, kuvitettu Kamasutra.

Ja taas on kuvat ala-arvoisia. Mutta siihen tulee muutos. Katsokaa vaikka. Mä ostin vihdoinkin sen järkkärin. Tuli ihan vahingossa vastaan Skanssin Anttilassa. Ja halvemmalla kuin se Gigantin ryöstöhinta. Oli pakko ostaa. Nyt sitten pitäis vielä opetella sitä käyttämäänkin. Ja lisähärpäkkeitäkin jo katselin. Niinkuin sellaista objektiivia, hinta yli 900 €. Että ei taida tarvita haaveilla uusista kalusteista vähään aikaan.



Vielä kiitos uusille lukijoille Hekulle Hues of Black -blogista, Katjalle Elämää Eirassa -blogista, Raparperille Raparperisydän -blogista, Jessulle Maailman Paras Paikka -blogista, Suvi Kullströmille blogista Suvin päiväkirja ja anille blogista Uutta, vanhaa ja lainattua. Olette te ihania, jos jaksatte näitä mun sepustuksiani silloin tällöin vilkuilla. Mä olen aika otettu teistä kaikista.

Tänään on jo torstai ja viikonloppu tulee tuotapikaa. Ihanaa loppuviikkoa sinulle! 
Nautitaan tuosta valosta, joka lisääntyy päivä päivältä. 
Ja näyttää tämän huushollin jokaikisen pölyhiukkasen. Damn;)
SHARE:

75 kommenttia

  1. Kuulostaa ihan normaalilta kodilta ja perheeltä tuo teidän sisustustouhu! Kodinhan pitää olla koti, jossa on jokaiselle rakkaita esineitä, vaikka ne vähän vilunväristyksiä aiheuttaakin. Ei meilläkään ole sisustuslehtien valkoista kotia. Alkuun niitä ihastelin, mutta nyt ne alkavat jo tympiä. Kaikki samasta muotista! Voin lohduttaa, että meillä ei ole mattoja ja koiranpisu haisee, kun on pikku Mikki, mutta Mikkiä en hienoon sisustukseen vaihtaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu - kissa tekee tuhojaan minkä ehtii, mutta eihän sitä pois antaisi - eikä tuota Isäntääkään;) - en minäkään pidä ihan steriileistä kodeista enkä nukketaloista, vaan kodissa pitää olla kerroksellisuutta. Joskus vaan tuntuu, että sitä on täällä meillä pikkasen liikaa;)

      Poista
  2. *naurua*

    Voiko aidompaa olla ku sinä :))) ihan parasta:)))

    Kivaa päivää <3<3

    -S-

    Ps. Mä EN AVANNU OVEA, ja silti hra Yrjö pääsi sisälle, onnex mrs.Diarre ei;)) hahaha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa päivää myös sinne. Ja on se herra Yrjö aika epeli löytämään ne sisäänpääsykeinot! Yrittäkäähän ajaa se mahdollisimman pian pois - mutta ei tänne, kiitos!

      Poista
  3. Voi noita meidän Isäntiä ;-D. Mutta on ne niin ihaniakin, vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne - ihania ja kamalia; aika hellyttäviä joskus;)
      Mukavaa päivää sinne!

      Poista
  4. No jotain vastaavaa täälläkin podetaan! Mulla olis toiveena seinien pintojen uusiminen... mutta mikään ei sais maksaa mitään ja työtäkin siitä aiheutuu ;) No, joo... kyllähän mulle on luvattu, mutta koska.. niin siitä ei ollut puhetta! Luvattu on, joten maltan kiltisti ootella ;D

    Onnittelut uudesta järkkäristä, nyt vaan maltilla lukemaan ohjekirjaa ja samalla testailemaan säätöjä kameralla, kyllä se siitä sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - tietenkään mikään ei sais maksaa mitään - paitsi jos se on autoon tai veneeseen liittyvää;)
      Kiitti onnitteluista - onneksi tossa järkkärissä on nuo automaattitoiminnot aika kätevät, jotta pääsee edes alkuun;)

      Poista
  5. Onnittelut uudesta kamerasta! Olen sitä mieltä, että kodissa pitää viihtyä, kaikkien. Kompromissit on hyväksi, eräs sisustusjuttuja ulkomaalaisiin lehtiin tekevä ystäväni sanoi, että suomalaisista kodeista on sisustettu miehet ulos :) Miltähän tuntuisi jos ei saisi pitää kotona rakkaita esineitään ja tuntea viihtyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä - vaikka mä vähän purnaankin aina välillä, niin enhän mä tuota Isäntää, lapsia (vaikka ovatkin ihan pian muuttamassa kotoa) tai kissaa siihen ihannekotiin vaihtaisi. Ja mahtaisinkohan itsekään osata olla semmoisessa?

      Poista
  6. Tuo kristallikruunu on mahtava :) ja kello harmistuksen ymmärrän hyvin, väärä sävy mikä väärä sävy. Mun miehellä oli tasan yksi minkä se halusi yhteiseen kotiin, kello sekin. Sellainen jossa oli puunväriset pyöreät "kehykset" ja läpinäkyvä muovinen keskusta ja kultaisena kiiltävät viisarit... ja se oli tärkeä sille, oli kuulema ensimmäisen pilkkikilpailun palkinto vuodelta 1984. Siis voi hyvä ihme!!

    Se meni rikki muutossa kerran. Ei harmittanut yhtään. Minua siis. Ryntäsin samantien kauppaan ostamaan minua miellyttävän hieman maalaisromanttisen kellon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo - sävyt on tärkeitä! Sulla on käynyt hyvä tuuri tuon kellon kanssa;)

      Poista
  7. Mun mies oli rakentanut kerrostalokaksioonsa (josta sitten muutettiin tähän meidän nykyiseen taloon 20 vuotta sitten) baaritiskin, jossa oli ruletti ja kaikki. Sen se olis halunnut ottaa mukaan, mutta harmi kun tuhoutui muutossa..

    Nyt on saanut luvan kanssa "sisustaa" kellarikerroksen. Siellä oksamäntypuolipanelein verhotussa kisakatsomossa saa rauhassa töllätä kaikki mahdolliset urheilut ja huutaa (kannustaa) niin paljon kuin haluaa ja juoda olutta nimenonmaan siitä hienosta saksalaisesta matkamuistomukista :). Kelpo ratkaisu.

    Ei sellaista kotia olekaan, jossa ei olis kasoja. Joka muuta väittää, huijaa..



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni, että teillä tuollainen kellari löytyy. Meillä Isännällä on Varasto. Siellä se puuhailee kaikenlaista. Mutta sen urheilukaljansa se kyllä juo ihan olohuoneen sohvalla siitä matkamuistomukistaan - joskus mä komennan sen siitä makuuhuoneeseen huutamaan, mutta kun se kuulemma mieluummin on siinä muun perheen lähellä. Mä luulen, että se muu perhe on olohuoneen vieressä oleva kyökki ja jääkaappi;)

      Poista
    2. :D. Ihanan kotoisaa.. Tulin hyvälle tuulelle pelkästä ajatuksesta.

      Poista
    3. Täällä on niin hemskutin hyviä vastauksia näihin kommentteihin, että lapset herää ku täällä yksikseni nauran ääneen. Tuossa yläpuolella tuo, että kellon kanssa on käynyt hyvä tuuri ja sitten tässä tämä, että mies urheilua katsellessan on mieluummin muun perheen lähellä. :D Ihanaa ja pilke silmäkulmassa kirjoitettua ironiaa. Miehet ei ymmärtäs. ;)

      Poista
  8. Voi kuule, meillä on miehen kanssa melkolailla sama sisustusmaku, paitsi yhden huoneen suhteen! Muuten on kaunista ja herkkää (tai ainakin sitä tavoitellaan), mutta LEFFAHUONE! Se on kuin ihan eri kodista. Pitäisi varmaan tehdä siitä joku päivä taas päivitetty postaus, koska se on todellakin ihan eri maailmasta. Siellä on muun muassa musta seinä ja Motörhead-tarra. Eikös kuullostakin kivalle ;)
    Yritä tässä nyt antaa kaikkien kukkien kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä ihan heti mustaa seinää ja Motörhead-tarraa sinun kotiisi yhdistäisi;) Mutta annetaan vaan niiden kukkasten kukkia. Ja ollaan sitten välillä itse rentun ruusuja!

      Poista
  9. Meillä on nyt juuri se tilanne, että Poikanen muuttaa kotoa, eli viimeinenkin lentää pesästä. Isännälle teemme nyt hänen vanhasta huoneestaan työnuonetta, johon jää vierassängyksi pojan vanha sänky. Voinhan joskus kiukuspäissäni passittaa isännän omaan huoneeseensa häpeämään... No, mulle tulee työhuoneeksi tyttären vanha huone. Yhden pojan huone on ompeluhuoneena. Kaikissa näissä + askarteluhuoneessa on taas kerran menosssa hirvee järkkäily ja tavaroiden lajittelu yms. hässäkkä. Mut kyllä tää tästä, kevään mittaan toivon sen viimein valmistuvankin... Mdillä mies ei juurikaan välitä sisustusjutuista. Sain viimein olohuoneesta vanhan, ison stereoräkin pois. Se oli aitoa 80-lukua ja ruma kuin mikäkin. Kitaroita ja pari vahvistinta nököttää takkahuoneessa. Ne siirtyvät sinne isännän uuteen työhuoneeseen myös. On siinä edestakasin siirtelyä taas kerrakseen. Mun anopilla oli tuollainen kruunu katossa myös. Onneksi miehen sisko himoitsi sitä ja saikin viedä mennessään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - meillä kävi ton kruunun kanssa säkä miehen tädin perinnönjaossa (minä en ollut mukana, kun minusta se juttu ei mulle kuulunut) - mies sai kristallikruunun ja sen sisko Artekin valaisimen. Mies oli saanut valita ensin.
      Jännä juttu tuon valaisimen suhteen - mä olen meidän perheessä ainut, joka sitä inhoaa. Meidän nuoriso tykkää siitä! Mahtaiskohan poika huolia sitä mukaansa, kun muuttaa? No, ei taida kannattaa unelmoida; ei se Isäntä tuosta luovu;)

      Poista
  10. Voi apua, nauratti ja kävi vähän sääliksi - ymmärrän kyllä tuskasi, mutta pakkohan noihin asioihin on löytää kompromissiratkaisuja... Olen itsekin sitä mieltä, että omalla miehellä on aivan liikaa mielipiteitä liittyen sisustukseen ja siksi meillä jää usein projekteja kokonaan toteuttamatta, kun emme löydä konsensusta, eikä kumpikaan suostu antamaan periksi (joo, olemme kamalia jääräpäitä). Onneksi nämä ovat usein aika detaljitason erimielisyyksiä ja olemme sentään isoista linjoista samaa mieltä!

    VastaaPoista
  11. Meillä on tilanne se, että mies rakastais noita paneliseiniä ja sitä puun väriä, mutta mä en. Joten mä maalasin kaiken... Portaat ja kaiteet on miehen tekemät joskus aikaa sitten ja niistä se on sanonut, että en saa koskea (miksi, oi miksi???). Sen verran olen sen tahtoa sit kunnioittanut... vaikka kyllä mä oon moneen kertaan sille maukunut, että saisinko mä ees petsata noi (kaameat) kellastuneet kaiteet... (ehkä, oon vähän niin kuin siihen saanut luvan..)

    Sisustukseen mies ei kummemmin kyllä muuten puutu. Saan siis huseerata ihan rauhassa. Onneks. Miehellä on sitten autotalli, 70 neliöö, oon sanonut, että laita sitä ihan miten tykkäät, mä laitan tän talon. Mulla ei kyllä ole mikään kovin prinsessamainen tyyli sisustaa, ja mielestäni otan myös sen huomioon, että täällä asuu puolet väestä kakslahkeisia. En ymmärrä, ja olen sen sanonut miehellekin, että miten jotkut naiset sisustaa koko talon pelkkää rimpsua ja vaaleanpunaista, eikö ne ajattele että mies ei ihan välttis siitä tykkää.. eli siis koitan kyllä ottaa muutkin huomioon, mutta periaatteessa kaiken kuitenkin hommaan minä. (miestä ei oikeesti vois vähempää kiinnostaa)

    Vääntöä meillä kyllä varmasti tulee, kun joskus saadaan tämä alakerran lattia aukaistua. Siihen tulee puulattia, sen tahtoo molemmat, mutta se onkin sit väännön aihe että tuleeko siihen maali (TULEE! sanon minä) vai vain lakkaus tms, eli jääkö se puun väriseksi... (mistä johtuu, että miehet rakastaa sitä puuta???)

    Mä en kyllä osais ottaa noin rennosti kuin sinä. Mä kerta kaikkiaan heivaisin vaan pois ne mitkä ei mua miellytä... taidan olla aika komentoora. =/ Onneks mun miehellä ei ole mitään tavaroita mitä se ehdottomasti haluaa pitää esillä. Kitarat ja vahvarit (ja niitä riittää...) on onneks tuolla aitassa, niitä en kyllä ottais sisätiloihin - no onneks meillä on niille tuolla muualla tilaa.

    Niin joo, täytyy vielä sanoa, että meillä kyllä sitten talon värin päätti mies. VAALEANPUNAINEN. Mä olisin maalannut nyt rempan yhteydessä vaaleansiniseksi tai siniharmaaksi, mutta ei, mies halusi pitää saman värin, minkä on jo aikanaan tähän taloon laittanut (ennen mua siis). Että ei se ihan tossukka oo. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puunvärin rakastaminen - meillä portaat oikein kiljuu maalia - mutta ei, se kellastunut lakattu puu niissä pitää oleman! Ei auta muuta kuin antaa sen valkoisen maalipurkin kaatua vahingossa siihen portaikkoon. Ja joo - noista lattioista tulee vielä sanomista sitten, kun sinne remonttiin asti päästään. Mä haluan eroon noista parketeista ja tilalle ihan jotain muuta, mies on sitä mieltä, että ei kun hiotaan ja lakataan. Hyvät parketit kun ovat;)

      Poista
  12. Voi sellaista kotia ei olekaan, jossa ei olisi kasoja! Meillä ainakin on, sen takia ne eivät kameraan satukaan ;)

    Meillä mies tahtoisi, että kaikki on metallia ja kiiltävää. Olisi mustaa nahkaa ja kromia, massiivipuuta seassa. Kukun marjat sanon minä! Mies taipui sisustamaan kuten minä halusin, joskin todella pitkien perusteluiden jälkeen (mun valkoinen-ruskea yhdistelmä on ehkä sulatettavissa kuitenkin) mutta voi jööses meillä käydään taistelua pihoista. Mikä ihme siinä on, että niitä on joka paikassa liikaa? Mihin me tarvitaan 5 skarttia ja sen sellasta jos tollasta verkkopiuhaa? "Ne on tärkeitä!" ja taas on laatikollinen piuhoja jemmassa jossain!

    Paljon tsemppiä ja syvää ymmärrystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D;) - meillä niitä piuhoja kasaavat minä ja nuoriso. Isännälle riittää, kun on telkkari.

      Poista
  13. Aivan loistava kirjoitus,hyvät aamupäivänaurut tästä sain,siis sillai hyvällä tavalla:D
    Kompromisseja ja konsensusta,sitähän tää koko elämä taitaa olla,meillä on "pahimmissa" erimielisyystapauksissa käytössä enemmistöpolitiikka,kolmihenkisessä perheessä kun äänestys ei voi päättyä tasan:D Tai voi mutta silloin ei kai voi käyttää termiä erimielisyystapaus...
    Ja vaikka meillä on ns.akkavalta niin ei pidä kuvitella että minä saan aina tahtoni läpi,en todellakaan,mutta siihen on tyytyminen kun kerran itse olen aikoinani moista järjestelyä mennyt ehdottamaan,nainenhan saa muuttaa mieltään mutta tässä tapauksessa se ei olis kovin poliittisesti korrektia,luulen mä;)
    Meillä jopa kissa järjestää välillä äänestyksiä,tosin ne on enemmän sellasia hirmuvaltiaan kannanottoja,menin siirtämään kissan lempituolin "väärään" paikkaan ja kissahan äänesti aloittamalla tuolin selkänojan kynsimisen joka ei aiemmin kuulunut kuvioon,eihän siinä muu auttanut kuin siirtää tuoli takaisin "oikealle" paikalleen...Näin meillä ja kasatkin tuntuvat olevan uusiutuva luonnonvara,harmillisen usein ne vain ovat mun itseni aikaansaamia:O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mun itselleni hankkiman lukunojatuolin päällä pidetään sellaista kauheaa irtopäällystä, jotta Viiru ei sen selkänojaa täysin kynsisi. Heti, kun päällisen ottaa pois, alkaa kynsiminen. Ja siis tuoli oli minun - nyt se on Viirun päivätorkkutuoli;)

      Poista
  14. Hih hih hiii noita kynttilänjalkoja :) niistä on sun kanssas tasan samaa mieltä. Hoitaispa Viiru hommansa. Ja tuopista, apua. Ja kellostakin. Kristallikruunu on kyl jotenkin goottimainen, kiehtova...

    Ja yymmjoo, täytyy kai miesten saada kotiinsa esille lempitavaroitaan - mutta miksi ihmeessä niiden tavaroiden pitää olla niin karseita? Toisin sanoen: miksi miesten maku on niin...huono? Mä luulen, että se syntyy osin lapsuudesta - 70-80-luvun kalusteet - ja osin Universaaleista Miesten Tavaroista = kaljatuopit, baariviritykset, jättitelkkarit, surround-systeemit + kitarat näkyville. Meillä väännettiin kättä tuosta jälkimmäisestä osiosta, todellakin, mutta onneksi muu sisustus ei miestä kiinnostanut vähääkään :)

    Muuten: ihan parasta on, kun muuttaa 2 vuoden välein, aina saa uuden sisustuksen, ainakin seinät ja lattiat ja kylppärit ja keittiöt. Ihanat uudet värit! Kalusteita ei ehkä pysty vaihtamaan, ainakaa kaikkia, mutta niitä voi tuunata ja muutenkin ne näyttää ihan erilaisilta uudessa kodissa. Nyt alkaa mua ahdistaa jo tosi pahasti, kun on yli 7 vuotta asuttu tässä samassa kämpässä, aagh... On muuten 53-vuotisen elämäni ylivoimainen ennätys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo kynttilänjalat ja kristallikruunu valitettavasti taitaisivat matkata mukana, jos muutettaisiin;) Musta tuntuu, että osalla miehistä se maku jämähtää siihen, mikä on ollut muotia ja hienoa silloin nuorena. Paitsi autoissa. Ja veneissä.

      Poista
    2. Nehän voisi "vahingossa" pakata kaatsille lähteviin tai kierrätykseen meneviin... =) Sit uudessa kodissa olis ihan että "voi eeeeiiii, mihin mää nyt ne laitoin, ei kai vaan......"

      Poista
    3. Niin - niitä vahinkoja elämässä sattuu;)

      Poista
  15. Hyvät naurut sain, kiitos niistä :)
    Kovin harvoin taitaa miehen ja naisen sisustusmaku sopia yhteen. Meilläkin mentiin alkuun miehen maun mukaan, kilttinä nuorena vaimona myötäilin vain ja elämä oli auvoisaa. Sittemmin on sisustus heittänyt häränpyllyä useampaankin otteeseen ja miehinen maku on muuttanut osoitetta herran omalle kesämökille korpikuusien kätköihin. Kotona harmina on enää valtava tv-tuolirohjake, joka ei sovi kuvaan, mutta josta en taida päästä eroon :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei valitettavasti tämä kärsimys jää pelkästään kotiin - maaseututalossa on edessä vielä isompi taisto;) - se kun ostettiin miehen vanhemmilta.

      Poista
  16. Kiitos hauskasta kirjoituksesta :D Ja hei ihanaa kun kevät tulee !!! Onnittelut myös uudesta kamerasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä tosiaan on ollut sellainen talvi, että kevättä odotellaan;)

      Poista
  17. Päivän paras! =D Ja ihan samoja taisteluja käydään täälläkin.ukko ei millään voi ymmärtää miksi esim. Darts-taulua EI laiteta olkkarin seinälle...Samoin helvetin suuret hirven sarvet.Hidas väsytys-taktiikka toimii,pikku hiljaa vaan hyysää niitä ukon rakastamia roinia piiloon.. ;) Maalaushommissa en ole paljon mielipiteitä kyselly,oon vaan maalannu :)Kiitos hauskasta tekstistä,sun kannattaisi harkita stand up- koomikon uraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta - olet sä aika tiukka, jos et Darts-taulua anna olkkariin laittaa - mullakin oli silloin, kun vielä asuin yksin;)

      Poista
    2. =D Enkö ookki,oikea pirttihirmu.Eikä muuten tullu biljardipöytääkään...

      Poista
    3. Yrittikö senkin saada, biljardipöydän olkkariin? No, meille ei onneks mahdu. Paitsi, että alakerran olkkarissa oli vielä muutama vuosi sitten, kylläkin sellainen pienempi versio, jonka Isäntä oli ostanut lapsille;)

      Poista
  18. Ihana kirjoitus ja kommentit :-))))! Tässä iässä naiset on niin rehellisiä, lol!

    Joskus mullakin käy mielessä, että sit kun noi muuttaa pois kotoa... Mut oikeesti elämä on ihanaa tässä tällä hetkellä, kun jaloissa pyörii 3 poikaa ja mies! Meidän Oulun kodissa on vuokralla 2 ihanaa, samanhenkistä nuorta naista. Vietän Oulun reissuni aina siellä heidän kanssaan ja ihana, kun ei tarvitse miettiä ketään miespuolisia!!! Sit vasta kesällä, kun he tulevat paikalle mut se on sen ajan murhe sit!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan varma, että sitten kun nuo muuttaa pois, niin mä kuihdun ikävään! Mä nautin kauheesti, kun esim. lauantai-iltana alakerrasta kuuluu nuorten naurua ja puhetta, Isäntä on nukahtanut yläkerran sohvalle ja mä saan paistaa ison kasan lettuja koko sakille:) Ei haittaa sotkut ja vääränlaiset tavarat pätkääkään!

      Poista
    2. Tämähän se on miesten kans niin ihanaa, että mikään ei oo niin justiinsa! Ruoka maistuu ja mistään ei vedetä kauheita pultteja!

      Poista
    3. Niinhän se tuppaa olemaan;) Ja tosiaan niitä pultteja kun vähän vedettäisiinkin muutamastakin remonttikohteesta!

      Poista
  19. Huh, onneksi mun mies ei niin välitä sisustamisesta. Saan suunitella mitä tykkään :D

    VastaaPoista
  20. Ihanan aito kirjoitus, nauran täällä ääneen :) Ja ymmärrän tuskasi! Minun mieheni on alle kolmekymppinen ja hänelläkin tuntuu jo olevan kamalia perintöjuttuja. Yhteiseen kotiin muutettaessa, olin onneksi nopeampi ja minun Iittalan astiat valtasivat kaapit, ennen kuin mies ehtii purkaa omat hirvityksensä. Nyt ne ovat mökillä, toivon että siitä ei koskaan tule meidän perintömökki :D Mies on myös ehdottanut hirvensarvia kotiin, etenkin itse kaadetun. Tähän tosin vastasin ehkä, sillä jos tuo varmastikin greenpeaceen kuuluva hirvikoiramme joskus haukkuu muutakin kuin käpyjä, niin se on jo hirvensarvien arvoinen suoritus. Parasta oli se, kun mies kielsi minua ostamasta String pocket hyllyä, sillä se kerää pölyä. Sen päivän kun näkisi, että mieheni pyyhkii rätillä pölyjä, sitten saisi ehkä esittääkin tuollaisia perusteluita :D Onnea uudesta kamerasta, eikun käyttöä opettelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sen nyt näkee - ei kannattais perintöjä kerätä;)

      Poista
  21. Niin on tuttua täälläkin, maku on erilainen mulla ja Ukkokullallakin ;) Ja lähes samanlainen perintökello meidänkin seinällä - juu...

    VastaaPoista
  22. Tiekkö, mä olen ihan itse ostanut tuollaisen kristallikruunun tyttärelle (16 v.) tyttären huoneeseen hänen omasta toiveestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän tässä ihmetyttääkin, että meillä kaikki muut - siis nuoretkin - tykkää tuosta. Sano mun sanoneen, siitä tulee vielä perintöriita;)

      Poista
  23. Tää oli kaikessa "katkeruudessaan" niin hauskasti kirjoitettu, että nauroin ääneen moneen kertaan! Varsinkin tuo kohta missä kerroit noista kynttilänjaloista. :DDD Sulla on varmasti aivan uskomattoman hyvä huumorintaju! :) Piristit niin mun yön ja varmasti vielä huomisenkin päivän, kiitos!
    Niin ja oikein hyvää alkavaa viikonloppua sinne perintö- ja lahjatavaroiden sekaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - se mieltäni kovasti ilahduttaa jos voi jotain toista ilahduttaa - tai jotain sinnepäin;)
      Samoin sinne - hyvää viikonloppua!

      Poista
  24. Voi jestas kun oli hauska kirjoitus :))))
    Laita ny ne isännän härpäkkeet huis hais piiloon. Sano että koti on naisen Valtakunta. Se on tutkittu juttu. Kodissa miehellä on wc:n hyllystä 10 cm. tilaa omille matkamuistoilleen :)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun pystyiskin;) Ja oon mä yrittänyt. Mutta pelkona on, mitä se tilalle tänne raahaisi;)

      Poista
  25. Helpotus...:D En ollutkaan ainoa, joka ukon kanssa on saanut noista taistella. Ai miten ihana kirjoitus ja kommentteja! Hihittelin täällä ääneen. Olen siitä onnellisessa asemassa että miehellä oma kämppä, johon se voi paeta ja muutenkin liki 20 vuotta on opettanut jo ukolle että minä olen se parempi sisustaja...:D Pyysi sisustamaan oman kämppänsäkin! Ja nyt se on viimein taipunut siihenkin että tässä yhteisomistuksessa olevassa saa maalata puunväriset sisäkatot kuultovalkealla (siihen suostutteluun meni 10 vuotta ja lukemattomia "tuu kattomaan"-netin sisustusblogien kuvien näyttöjä!) Bilispöydästä se haaveili, mutta onneksi ne on liian suuria suomalaisen rakennuskannan minihuoneisiin ja dartsitaulu on kuistilla...:D

    Hivuta nuo kynttilänjalat niin huomaamattomaan paikkaan, että se unohtaa niiden olemassaolon, sit vaan vuoden päästä kun se kysyy ni sanot että "etkö muista enää?, nehän lahjoitettiin pois vuosi sitten!"....:D Seinäkellon laitat johonkin paikkaan, jossa se on aina ukon tiellä, kyllä se sitten kyllästyy...:D (Tai sit ostat uuden kellon ja pyydät että ystävä raahaa sen synttärilahjaksi teille, ja sanot ukolle että pakko vaihtaa vanha ettei ystävän tunteet loukkaannu...:D)

    Kristallikruunua ei oo, eikä tuu! Ei ole tulossa enää perinnöksi kun äitikin (86v.)kyllästyi putsaamaan omaansa ja myi sen pois, HYVÄ ÄITI! Perintökalut on olleet täälläkin ongelmallisia kunnes on todettu että kyllä tässä iässä koti saa olla jo hyvällä omallatunnolla oman näköinen ja turhasta tavarasta VOI luopua. Se on kyllä edelleen pitkä prosessi täynnä syyllisyydentuntoa ja vieläkin niitä kyllä löytyy, mutta pikkuhiljaa. Onhan se vähän kummallista että pitää asua ikänsä muistomuseossa. En usko että poismenneet sitäkään haluisivat.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts - meillä on onneksi täällä kotona valkeat katot, mutta maalla on ne lakatut lautakatot - ja siitä tulee vielä iso meteli! Kun ei edes noita kellastuneita portaita ole saatu maalattua. Ja kyllä meilläkin on niitä perintöromppeita laitettu menemään vaikka kuinka paljon - nämä vaan sattuvat olemaan sellaisia, joista tuo Isäntä ihan oikeesti tykkää. Ja se on pahempi juttu se.
      Kiitos - hyvää viikonloppua myös sinne!

      Poista
  26. Blogissani on sinulle sydämellinen haaste. Kipaise kurkkaamsassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - menenpäs vilkuilemaan;)
      Kivaa viikonloppua sinne!

      Poista
  27. Joo ei ole helppoa tämä elämä. Mä voisin kyllä huolia tuon kristallikruunun, semmoinen on ollut haaveissa jo pitkään. Se on aivan ihana. Mutta kellosta en sano yhtään mitään.

    Onnea uuden kameran omistajalle! Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen just tuon kristallikruunun nähnyt eräässä toisessa kodissa, ja sinne se sopi oikein hyvin. Mutta meidän tyyliin - tai tyylittömyyteen - se ei sovi. Eikä minun. Ja aika harvalta sanoja löytyykään tuon kellon kanssa;)
      Uusi kamera on ollut haaveissa jo pitkään. Mutta on siinä opettelemista! Onneksi on noita automaattitoimintoja;)

      Poista
  28. Onnea uudelle kameralle.

    Meillä onneksi maut menevät aika yksiin. Minä teen kyllä enemmän kodin hankintoja tai ainakin esitän, että tällainen pitäisi hankkia, mutta ei hankinnoista ole pahemmin kiistaa tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - katsotaan nyt, miten vanha oppii;) - siis tuon kameran käytön...
      Onnellinen saat olla, kun miehesi ymmärtää hyvän!
      Mukavaa viikkoa sinne!

      Poista
  29. Niin hauska postaus, kiitos!
    Ei ne kotien pyykkikasat sun muut blogeihin pääse, itekin olin viikonlopun töissä ja oon yrittänyt tänään sitten siivota mutta en oo vielä päässyt kuin jotenkuten alkuun :D
    Ja meillä kans on vuosien mittaan väännetty kättä noiden sisustusjuttujen kanssa, ehkä meillä on nyt pikkuhiljaa alkanut löytyä jonkinasteinen sopu. Mutta ei mee vieläkään ihan yksiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niistä pyykkikasoista tai muistakaan kasoista ei edes kannata puhua - vaikka olen mä niitä täälläkin vähän vilautellut;)
      Ei mee yksiin, ei - ei edes vuosikymmenten väännön jälkeen;)

      Poista
  30. Hurmaava kirjoitus - otan osaa;)
    Mulla oli aikoinaan tuollainen tismalleen samanlainen kynttilänjalkamaljakko. Rippilahja. Se päätyi kirppikselle varmaankin viitisen vuotta sitten suuressa hävityksessä vietettyään sitä ennen toistakymmentä vuotta yläkaapissa (keittiön yläkaappi = paikka, jossa on tavaroita, joita todennäköisesti en koskaan enää käytä, mutta joita en yleensä tunnesyistä voi lopullisesti vielä deletoida).
    Kaiketi on kuitenkin niin, että jos mies muuten on mukava, niin kait nuo kynttilänjalatkin sitten kestää.
    Naisen oveluudella suosittelen hidasta poistotaktiikkaa. Siirrä tavara kerrallaan pikkuhiljaa jonnekin pois näkyvistä ja täytä tyhjäksi jäänyt kohta jollakin mieluisammalla katseltavalla. Näin mies ei huomaa tilan tyhjyyttä. Tällä tavoin toimimalla voit pikkuhiljaa pienentää tavara-arsenaalia.
    Samanlainen seinäkello ja kristallikruunu löytyvät vanhempieni kodista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista kynttilänjaloista mulla on nyt Suunnitelma: kevättä kohden täältä huushollista häviävät kaikki kynttilänjalat ja kynttilät - eihän niitä kesällä tarvita. Ensi syksynä noita ei sitten löydy, ei. Tässä huushollissa kun muutenkaan ei mitään säilöön vietyä löydy, niin mikäs ihme tuo sitten olisi?
      Mutta kristallikruunun ja kellon suhteen on toivo menetetty. Eivät kuulemma nuoretkaan raski viedä luettuaan tämän postaukseni. Nauroivat kehvelit!

      Poista
  31. Käys kurkkaa huomenna blogiani, siellä on sulle tunnustus ja arvontakin on käynnissä ;)
    Onnittelut uutukaisesta kamerasta :) Mun on vaikea antaa pois mitäänn mitä omistan mutta olen opetellut luopumaan vähitellen sellaisesta mitä en oikeesti tarvitse ja tiedän, että kirpparilla se on jonkin aarre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, meen pikimmin huomenna kurkistelemaan.
      Ja kiitos myös kameraonnitteluista. Vielä kun olis aikaa opetella sen käyttöäkin. Voi olla, että annan nuorten ensin opetella ja opettaa sitten mulle. Mutta niille en sitä anna. Se on mun oma;)
      Mä en ole enää vuosiin vienyt mitään kirpparille, kun en jaksa niitä pöytiä käydä joka päivä siistimässä;) Mutta laitan Pelastusarmeijalle, diakoniakeskukseen ja silloin, kun lapsilta vielä jäi lastenvaatteita, joita en saanut tutuille kierrätettyä, laitoin Viron lastenkotikeräyksiin, joita täällä järjestettiin säännöllisesti.
      Nyt on alkanut taas kerääntyä niin paljon tuota poistettavaa, että ehkä se on vielä kerran vanhoilla päivillä sinne kirpparillekin uhrauduttava;)

      Poista
  32. Ups, nyt pääsi kuule käymään niin että munkin blogissa on sulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  33. Tuossa kynttilänjalka kohdassa repesin nauruun :D Käskin Miehen kanssa lukemaan ja hän sanoi melko vakavasti "no onhan ne hienot" :D Ja onhan ne ok, mutta muotoilu ja peräti 24 karaatin kultaus selvästikin vetoaa miespuolisiin :)
    Kristallikruunusta olen aivan viimeaikoina haaveillut, mutta (onneksi?) sopivaa en ole löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - meidän Isännän mielestä ne vaan on hienot;) - kun on ne kultauksetkin! Ja tuota kristallikruunu jököttää tuossa yläviistossa minun pääni päällä nytkin, kun tämä läppäri on sopivasti tässä olohuoneen ruokapöydällä. Se ei vain meille sovi - vaikka ei täällä mikään passaa yhteen, sekalaista designia täynnä koko pytinki, mutta tuo on se kaikkein epäsopivin;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig